....( jos sisu antais periks) juosta Suomeen. Mutta kun pitää olla niin itsepäinen!
Elo tässä mestassa loppuu viimeistään tän kuun lopussa, aikasemmin jos löydän muuta. No panic, työn ettiminenhän onnistuu kolmessa viikossa. Tai sit ei. Kuten aikasempi kokemus näytti. Aloin laittamaan hakemuksia marraskuussa miljoonaan keittiöalan paikkaan ja parista paikasta kuului ylipäätänsä jotain. Hevoshommiian aloin hakemaan tammikuussa ja kyllähän näitä hommia riittäis, mutta paikan valitseminen on sellasta taidetta, että huhhuh.
Tästä paikasta ei oo mitään sanottavaa, kun en keksi kuin muutaman mukavan jutun. Mutta jos odotetaan että pitäis kuulua porukkaan, mutta silti jätetään asioita kertomatta, ei viitsitä kääntää asioita, (vaikka osan ymmärränkin.Tosin nää ei edes taida tajuta että kyllä mä ymmärrän aika paljon.), ei kerrota että hei, tänään syödään sitten ulkona, vaan huomaan tän asian vasta seuraavana päivänä, kun pihalla lojuu astiat ja tyhjät pullot.
Okei, seuraavaks näiden kannattaa tosiaankin palkata ihminen puolasta vaihteeks niin se voikin sopeutua tähän yhteisöön. Parhaani yritin, sisulla menin viimiset kuukaudet. Mutta ihan oikeesti, aikuiselta ihmiseltä odotin vähän parempaa käytöstä, en mielenosoittamista, puhelakkoja ja nälvimistä.
Mä kuitenkin tykkään Saksasta ja elämästä täällä ja haluisin oppia kielen hyvin. Mutta välillä tulee kieltämättä pirun synkkiä hetkiä ja mietin vaan että mitä helkuttia mä oikeesti täältä etin.
Nyt tarvisin olkapäätä, ja kappas, sellasta ei olekaan lähellä...
Onneks on Pauksi, Suippa ja Petruska jotka on jaksanu kuunnella <3 Ja vanhemmat tietty <3
Nyt kun alkaa miettimään, niin onko mulla mitään syytä, miks jäisin Saksaan? Miksen vois mennä Suomeenkin, ainakaan ei tarvis enkkua puhua koko aikaa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti